SISÄLLYS |
TURKISTEN MUOKKAUS KOTIKONSTEINTurkisten muokkaus on ikivanha tekniikka, joka on huimasti kehittynyt vuosisatojen saatossa ja jopa viimeisten vuosikymmenien aikana. Muinaisessa Egyptissä nahkurimestarit käsittelivät turkiksia nuotion tuhkalla. Poltettaessa nuotiota hiekalla syntyi mineraaleja sisältävää tuhkaa, jolla oli parkitseva vaikutus. Eskimot parkitsivat turkikset vaatteisiinsa hieromalla nahkoja hylkeen aivoilla. Vanhat, hampaattomat intiaanieukotkin olivat hyödyllisiä työtekijöitä. Heidän tehtävänsä oli pureskella turkisnahkoja suussaan. Syljen entsyymit aiheuttivat parkituksen. Nykyään ei turkisten muokkaajien onneksi tarvitse ryhtyä näin alkeellisiin ja jopa vastenmielisiin toimenpiteisiin nahkoja käsitellessään. Turkismuokkaustekniikka on kehittynyt lähes tieteeksi ja muokkaamoissa turkikset käyvät läpi kymmeniä eri vaiheita ennenkuin päätyvät valmiiksi asusteiksi. Vaikka turkisnahkojen käsittely kunnollisiksi turkiksiksi vaatii teollisen käsittelyn, onnistuu turkisten muokkaus suhteellisen hyvin myös kotona. Kotimuokkaus edellyttää tietynlaisia kemikaaleja, sopivat olosuhteet ja erittäin paljon kärsivällisyyttä. Kaikkia näitä on saatavilla.
Myös täytettäville eläimille kotimuokkaus on varteenotettava
vaihtoehto. Tosin on huomioitava, että muokattavan nahan on kestettävä
vettä ja voimakasta mekaanista vatkausta ja venytystä. Näin
ollen ei pidä lähteä kastelemaan harvinaista nahkaa, jos pelkää
siitä irtoavan karvan. Vedessä tapahtuvaa käsittelyä varten
tulee nahan olla ehdottoman tuore tai niin hyvin säilötty, ettei
pilaantumisesta ole pelkoa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Säilöminen (käsittely nahkojen säilytystä varten) kuivaamalla Turkisnahkojen säilömiseen on monia menetelmiä. Ketuille, minkeille ja muille pieneläimille käytetään yleisesti kuivatusta. Myyntiin tulevat nahat nyljetään tuppeen ja vedetään sopivan taanan päälle kuivumaan aluksi karvapuoli sisäänpäin. Kun nahkapuoli on kuivahtanut käännetään nahka karvapuoli päälle ja karvat kammataan kauniisti. Omaan käyttöön muokattavat nahat voi jättää kääntämättä ja ne voi toimittaa muokattavaksi sellaisinaan. Tämä helpottaa muokkaajan työtä, koska nahat joudutaan joka tapauksessa kääntämään nahkapuoli ulos käsittelyä varten. Ilman lämpötilan tulee olla sopiva. Liian korkea lämpötila kyllä aiheuttaa valkuaisaineiden liimaantumisen ja karvapeitteen tarttumisen kiinni, mutta myöhempi liotus irrottaa karvat. Nahkaa ei myöskään pidä kuivata liian kuivaksi, jolloin se tulee murtumisherkäksi. Lisäksi on pidettävä huolta taanojen puhtaudesta. Likaiset taanat tai taanapaperit aiheuttavat välittömän tai myöhemmin tapahtuvan karvan irtoamisen. Hyvä ja nopea keino on käyttää puhallinta, jolla huoneilman lämpöistä ilmaa puhalletaan nahkaan. Myös taanan sisään voi puhaltaa ilmaa, mutta se vaatii oman laitteistonsa. Tästä menetelmästä saa tarkempia tietoja tarhureilta. Eräs yleisimpiä virheitä nahkojen kuivauksessa ei ihme kyllä liity itse kuivatukseen, vaan nylkemiseen. Monesti häntäruodon poistamisen jälkeen jätetään häntänahka avaamatta. On aivan selvää, että karva irtoaa. Päästä saa karvat irti jättämällä korviin isot rustot ja lihakimpaleet. Eikä paksu rasvakerros selässä ole ollenkaan hyväksi. Säilöminen suolaamalla Suuremmille nahoille kuten lampaalle, peuralle, karhulle ym. (ja miksei tietysti hienoturkiksillekin) tulee kysymykseen suolaus. Nahat levitetään viileään, kuivaan paikkaan karvapuoli alaspäin. Nahkojen päälle sirotellaan tasainen peittävä kerros merisuolaa. On pidettävä huolta, että kaikkiin taitoksiin, turpaan, korviin, häntään ym. tulee riittävästi suolaa. Nahkoja voi suolata useita päällekkäin. Missään tapauksessa ei pidä kääriä nahkaa rullalle heti suolauksen jälkeen. Silloin voi karvoille sanoa hyvästi. Nahkojen tulisi olla levällään mieluiten koko säilytyksen ajan ja niihin tulisi lisätä suolaa tarpeen mukaan. Suolaa tulisi käyttää noin viisikymmentä prosenttia raakanahan painosta. Suolaa kuluu esim. keskikokoiselle hirvenvasalle kuudesta seitsemään kiloon ensisuolauksessa. Myöhemmin voi lisätä kilon pari. Suolaa ei ole koskaan liikaa, tärkeää on, että sitä on riittävästi. Mikäli nahkoja suolataan ulos talven yli, tulisi huolehtia riittävästä ilmanvaihdosta. Luit aivan oikein. Nahat tulee suolata joko esim. vaihtolavojen päälle tai paremman puutteessa haloista ja risuista kasatun lavan päälle, jolloin ilma kiertää myös nahkapinon alla. Näin maan lämpö ei pääse pilaannuttamaan alimmaisia nahkoja. Nahat tulee suojata myös sateelta ja lumelta riittävän suurella ja vahvalle muovilla tai pressulla. Suolan säilövä vaikutus perustuu ensisijaisesti sen vettä poistavaan vaikutukseen ja vasta toissijaisesti sen bakteereja tuhoavaan vaikutukseen. Käytettävän suolan tulee olla riittävän puhdasta. Epäpuhtauksia saa olla alle 1%. Näin ollen esim. vuorisuola, joka sisältää paljon muita mineraaleja, ei sovi nahkojen säilöminenin lievän parkitsevan vaikutuksensa takia. Missään tapauksessa ei pidä käyttää ns. maantie suolaa. Se sisältää niin paljon haitallisia kemikaaleja, että se pilaa nahan. Lappalaiset parkitsevat vieläkin poron koipinahkoja suolaamalla ne alunan ja suolan seoksella. Säilöminen pakastamalla Kaikille nahoille sopii erinomaisesti pakastaminen. Tämä tietysti vaatii runsaasti tilaa, eikä perheen äiti varmastikaan ilahdu jos mansikoiden ja lihojen asemasta pakasteeseen tungetaan hirventalja. Nahkojen säilöminen jäädyttämällä vaatii vähintäin - 20 asteen lämpötilan. Eläimet voi jäädyttää myös nylkemättä, mutta pilaantumisen vaara on tällöin suurempi, koska nahka jäätyy ja myöskin sulaa paljon hitaammin. Sitäpaitsi jäässä oleva eläin/nahka kuivuu, jolloin sen nylkeminenkin on hankalampaa kuin tuoreen. Jäätyneessä tilassa olevan eläimen /nahan liikuttelu ja kuljettaminen voi aiheuttaa nahkaan murtumisvaurioita. Suolauksen ja pakastamisen etuna kuivattamiseen on se, että ensinmainituilla tavoilla säilötyt nahat palautuvat helpommin alkuperäiseen vesitilaansa muokkausta edeltävässä liotuksessa. Rasvojen poistaminen tärkeää Käyttipä nahkojen säilömiseen mitä menetelmää tahansa, on muistettava, että kaikki menetelmät vain hidastavat bakteeritoimintaa nahassa. Sama koskee rasvoja. Säilöminen vain hidastaa rasvojen hapettumista. Siksi olisi hyvä ennen säilömistä, mikäli suinkin mahdollista, pestä nahat ja kaapia niistä pois kaikki rasvat, lihat ja kalvot. Mikäli nahoissa on paksuja rasvakerroksia tai isoja lihakönttejä, ei esimerkiksi suolaus vaikuta sillä kohtaa. Rasva ja liha eivät kuivu, vaan mädättävät myös nahan. Jäinenkin rasva jatkaa härskiintymistä, tosin hieman hitaammin. On erittäin tärkeää, että rasvojen ja lihojen poisto, sekä itse säilöminen suoritetaan välittömästi nylkemisen jälkeen. Täytettäville eläimille on myös suotavaa, että ennen säilömistä poistetaan korvista rustot, avataan huulet,poistetaan rasvat ja lihat nahkaan jäävistä luista. Kaikki säilöntämenetelmät kuivattavat nahkaa sen verran, että em. toimenpiteet tulevat vähintäinkin hankaliksi ellei peräti mahdottomiksi tehdä säilönnän jälkeen. Rasvojen ja lihojen poistoon käytetään turkistarhoilla erityisesti tähän tarkoitukseen suunniteltuja kaapimiskoneita, joissa on joko pyörivä kumiterä tai värähtelevä veitsi. Rasvojen poistoa ja nahan puhdistusta tehostetaan vielä rummuttamalla nahkoja sahanpuruissa. Turkismuokkaamoissa on myös käytössä tarkoitusta varten valmistetut harjakaavinkoneet, mutta niitä käytetään pääasiassa säilönnän jälkeisen liotuksen ja pesun jälkeen. Kotimuokkaajalle tarkoitukseen riittää yksinkertainen puukko, joka ei edes pidä olla liian terävä. Enemmän nahkoja käsittelevä kokee hyödylliseksi ns. turkkurin penkin, joka on melko turvallinen työkalu rasvojen poistoon niin ennen säilömistä, kuin sen jälkeen. Turkkurin penkissä työntekijä istuu ko. penkin päällä ja vetää nahkaa poikittain penkissä olevaa terää vasten. Näin saadaan melkoinen voima kohdistumaan nahkaan ja myös sen sisällä oleva rasva pursuaa ulos. Turkisten muokkaus olisi helppoa, jos nahan oma rasva voitaisiin jättää nahkaan. Näin ei kuitenkaan ole. Nahassa oleva luonnonrasva hapettuu (härskiintyy) helposti ja se on korvattava toisenlaisella rasvalla. Rasvaa nahassa pitää kuitenkin olla, muuten se kovettuu muokkauksen jälkeisessä kuivatuksessa käyttökelvottomaksi. Nahkojen säilömiseen pätevät täsmälleen samat säännöt kuin elintarvikkeiksi tarkoitettujen lihojen säilöntään. Ehkä nahkojen kanssa tulisi olla vieläkin huolellisempi, sillä niitä ei voi valmistaa nautittavaksi mausteiden kera. Vältä karvavikoja Tässä on hyvä mainita myös, että säilömiseen kuuluu myös karvapuolesta huolehtiminen, koska juuri sen takiahan turkis otetaan talteen. (Periaatteessa säilöminen tähtää karva-peitteen säilyttämiseen.) Erityisesti tulisi välttää isokaliiberisia aseita. Ampumareikä olisi hyvä puhdistaa välittömästi, kuitenkin viimeistään ennen säilömistä. Varsinkin vaaleat karvat värjääntyvät pysyvästi verestä, jos se saa vaikuttaa pitkään. Luonnollisestikaan isompia eläimiä (hirvi, peura, karhu esim.) ei vedetä metsästä ilman liinaa tai pulkkaa, jos nahka on tarkoitus ottaa talteen. Tämä pätee sekä nahaksi, että turkis- nahaksi valmistettaviin. Vetäminen nimittäin aiheuttaa karvan irtoamisen ja martion vaurioitumisen, jolloin vika näkyy valmiissa nahassa. Myöskään koiraa ei pidä päästää eläimen kimppuun, sillä koira repiessään karvoja aiheuttaa usein "piilovaurioita" nahkaan. Nämä viat tulevat useimmiten näkyviin valmiissa nahassa tai turkisnahassa. Syvät puukonviillot ovat salakavalia vikoja. Viillot voivat nimittäin revetä auki nahan eri valmistusvaiheissa. Turkik- siksi tehtävissä nahoissa kannattaa reiät tai pahat viillot ommella kiinni jo ennen säilömistä. Itseaiheutettujen vikojen lisäksi nahoissa voi olla lukemattomia eläimestä itsestään, elinolosuhteista, tappelusta ym. johtuvia vikoja. Näiden vikojen kohdalla voi soveltaa mielikuvitustaan. Nahaksi valmistettavaa raakanahkaa ei juuri kannata korjailla, mutta esimerkiksi täytettävää nahkaa voi vähän paikkaillakin.
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2. LIOTUS JA PESUNahkojen säilömisen onnistuminen näkyy seuraavissa, parkitusta edeltävissä, toimenpiteissä. Haluan korostaa sitä seikkaa, että eläimen kuoleman ja nahan säilömisen välisen ajan tulisi olla mahdollisimman lyhyt. Kerran pilaantunut nahka ei enää parkitsemalla parane. Liotus Turkisten muokkaajien vanha viisaus "hyvin liotettu on puoliksi parkittu" pätee tänäkin päivänä. Liotuksen tarkoituksena on turkisnahan saattaminen siihen vesitilaan, jossa se oli eläimen eläessä, lian, säilömisaineiden ja rasvan poistaminen nahasta sekä parkitukseen kelpaamattomien valkuaisaineiden liuottaminen nahasta. Liotuksella pyritään vaikuttamaan karvaan, nahkaan sekä lihakerrokseen. Karvapeite ja nahka kostuvat, jolloin likahiukkaset pyritään irrottamaan alustastaan. Liotuksen tärkeimmät tekijät ovat lämpötila, pH, aika ja apuaineet. Nämä sovitetaan turkislajin ja säilömismenetelmän mukaan. Liotusliemen lämpötilan tulisi olla muutaman asteen alhaisemmpi kuin eläimen ruumiinlämpö oli sen eläessä. Tämä sen vuoksi, että korkeammassa lämpötilassa nahassa olevat valkuaisaineet muuttuvat parkitukseen sopimattomiksi. Lämpötilan kohottaminen toisaalta edistää liotusveden tunkeutumista nahkaan, mutta toisaalta edistää bakteerien kasvua. Esimerkiksi 5 asteen lämpötilan nousu 20:stä 25:een kymmenkertaistaa bakteeri- määrän. Kuivattujen nahkojen likoaika on suhteellisesti pidempi kuin suolattujen tai pakastettujen nahkojen liotusaika. Mitä pidempi likoaika ja mitä likaisempi likoneste, sitä suurempi vaara mikro-organismien aiheuttamille vahingoille on. Tästä syystä pyritään likovaihe tekemään mahdollisimman lyhyeksi. Liotuksen pituus on vähintäin 12 tuntia, esimerkiksi yli yön. Esimerkiksi minkki 20 tuntia 20oC, kettu 12 tuntia 20-25oC ja majava 12-16 tuntia 25oC. Nämä ovat vain suuntaa antavia aikoja. Tuoretta, vasta nyljettyä nahkaa ei luonnollisestikaan pidä liottaa yhtä kauaa kuin säilöttyjä nahkoja. Pinta-aktiivisen aineen lisäys jouduttaa prosessia. Usein nämä sisältävät bakteereja tuhoavaa ainetta. Tärkein tehtävä on kuitenkin liuottaa likaa ja rasvaa. Aineesta riippuen tätä lisätään 0,5 - 2 g/l. Astianpesuaine Fairy voimakkaasti rasvaa poistavana sopii hyvin. Luonnollisesti erilaiset turkispesu- ja rasvanpoistoaineet antavat hyvän tuloksen. Esimerkiksi bakteereja tuhoava ja niiden kasvua hidastava Aktivol OLN sopii kaikille turkisnahoille. Lisäksi voidaan käyttää jotain bakteereja tuhoavaa ainetta 0,1 - 0,2 g/l. Formaliini on maineestaan huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) sopiva aine tähän tarkoitukseen. Formaliinilla on lievä parkitseva vaikutus, mutta näin pieninä annoksina sillä ei ole merkitystä. Formaliini on terveydelle haitallinen, joten riittävästä ilmanvaihdosta on huolehdittava. Käytettäessä Aktivol OLN:aa ei formaliinia tarvitse käyttää. Suolan (5 - 20 g/l) lisäys paitsi hidastaa bakteeritoimintaa, edistää eräiden parkitukseen kelpaamattomien valkuaisaineiden liukenemista nahasta. Liika suolan lisäys heikentää likovaikutusta, joten tässäkin on syytä tehdä kompromissi. Likovaiheessa liuos tunkeutuu nahkaan karvapuolelta vain 5% ja nahkapuolelta (lihapuolelta) n. 95%. Jos lihapuolella on paljon rasvaa tai lihaa, ei likovesi pääse vaikuttamaan. Samoin liuos likaantuu nopeammin. Likovesi onkin syytä vaihtaa välillä, varsinkin jos se on erityisen likainen. Tässä vaiheessa on myös hyvä kaapia nahoista rasvat ja lihat tai mikäli nahkapuolella on kuivunut kalvo, rikkoa se mekaanisesti, ennen uuteen veteen laittamista. Nahkojen liikuttelu liotuksen aikana edistää liuoksen tunkeutumista nahkaan. Nahan rasvanpoistoon sopii varsinkin paljon nahkoja käsittelevälle turkkurin penkki, mutta tylsähköllä puukolla pärjää melko pitkälle. Tässä vaiheessa voi myös yrittää poistaa korvarustoja ja avata huulet. Nämä työvaiheet on kuitenkin helpoin tehdä heti nylkemisen jälkeen kun nahka on vielä tuore. Teräsharjaa voi kokeilla kasettuneen pinnan rikkomiseen. Tässä vaiheessa voi myös kokeilla päänahan ja muiden paksujen kohtien ohentamista. Parhaiten ohentaminen onnistuu lautasteräohennuskoneella, mutta terävällä puukollakin "vuolemalla" pääsee jonkinlaiseen tulokseen. Liotus on onnistunut, kun nahka on tasaisesti kostunut ja turvonnut. Pesu Pesun tärkeimmät tehtävät ovat karvapeitteen puhdistaminen liasta, luonnonrasvan poisto karvasta ja nahasta sekä liotuksen täydentäminen. Pesulämpötila on yleensä 5 - 10 oC korkeampi kuin liotuksessa. Pesuvaikutus tehostuu kun lämpötilaa nostetaan ja nahkoja liikutellaan melko voimakkaasti. Pesuaika on 30 - 60 min. ja se voidaan tarvittaessa toistaa useita kertoja. Pesuaineeksi sopii edelleen Fairy tai Aktivol OLN 2-3 g/l . Hyvin rasvapitoisen materaalin pesuun voidaan lisätä hieman soodaa (0,5 g/l). Suolaa voidaan myös lisätä pesuun mutta vähemmän kuin liotukseen eli 5 - 10 g/l. Suola ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätön tässä vaiheessa. Rasvanpoiston tehostamiseksi pesuun voi lisätä 1 - 2 g/l erityisesti rasvanpoistoon valmistettua pesuainetta Supralan UF tai vaikkapa isopropanolia (tenttuna paremmin tunnettu) 1 - 2 ml/l. Huolellinen huuhtelu liotuksen ja pesun jälkeen takaa hyvän lopputuloksen, jopa niin, että parkituksen jälkeisen pesun voi mahdollisesti jättää pois.
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3. PIKLAUSNahanavaus Nahanavauksella tarkoitetaan parkitusta edeltävää toimenpidettä, jolla turkisnahka valmistetaan varsinaista parkitusta varten. Nahanavauksen tarkoituksena on tehdä turkiksesta kevyt, pehmeä ja venyvä. Nahan keventämisellä tarkoitetaan luonnonrasvan ja parkitukseen kelpaamattomien valkuaisaineiden poistamaista nahasta, jolloin se kevenee. Nahan mekaaniset ominaisuudet riippuvat läheisesti solurakenteen verkottumisesta. Nahan solurakenne täytyy kuitenkin ensin avata: verkottumiseen ja parkitukseen kelpaavat valkuaisaineet pitää saada eristetyiksi. Eristetyt ainesosat pitää sitten verkottaa, kudotun kumilankamaton tapaan. Tämä tapahtuu piklaus- ja parkitusvaiheissa. Piklaus Nahanavaus on mahdollista tehdä usealla eri tavalla, riippuen turkiksen laadusta, parkitusmenetelmästä jne. Keskitymme nyt ainoastaan yhteen menetelmään: nahanavaus orgaanisilla hapoilla, josta käytetään nimitystä piklaus. Piklausliuos sisältää tavallisesti orgaanisia happoja, muurahais-, maito-, glykoli-, etikkahappoa. Erityisesti maitohappo antaa nk. "pehmeäksi" tekevän pikkelin. Myös vähäisiä määriä rikkihappoa käytetään, joskin sen neutralointi saattaa olla vaikeaa. Kotitarve muokkaajalle edullisin ja ehkä parhaiten saatavilla oleva happo on AIV-happo. Se sisältää pääasiassa muurahaishappoa ja jonkin verran muita kemikaaleja, joilla ei kuitenkaan ole lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Piklausliemi tehdään suhteessa 1:20 (1 kg nahkaa = 20 l vettä). Happojen turvottavan vaikutuksen ehkäisemiseksi on syytä lisätä liuokseen ruokasuolaa (merisuolaa) 40 - 50 g/l. Liuoksen lämpötila on yleensä 25 - 30 C ja vaikutusaika 18 - 48 tuntia. Piklausliuoksen pH on yleensä 2 -2,5. Muurahaishappoa happoa käytetään 5 - 8 ml/l. Rikkihappoa 0,2 - 0,7 ml/l. Käytännössä piklaus tapahtuu seuraavasti: lämpimään veteen liuotetaan tarpeellinen määrä suolaa. Pesty ja huuhdeltu nahka laitetaan liuokseen ja annetaan olla liuoksessa vähintäin puoli tuntia välillä liikuttaen. Valmiiksi mitattu happo laimennetaan veteen suhteessa 1:10. ?lä koskaan kaada vettä happoon, vaan aina happo veteen. Tämä laimennettu happoliuos sekoitetaan sitten piklaus- veteen varoen kaatamasta happoliuosta suoraan nahan päälle. Varminta on ottaa nahka pois astiasta hapon lisäyksen ajaksi. Happoliuos olisi myös hyvä lisätä useammassa erässä. Nahan annetaan olla liuoksessa keskimäärin vuorokausi, riippuen nahan paksuudesta. Nahan ohentaminen varsinkin niskaosista edistää luonnonrasvan poistumista. Pinta-aktiivisten aineiden esim. Supralan UF käyttö samoin kuin nahan liikuttelu parantaa huomattavasti pikkelin tehoa. Liian korkea lämpötila (35 C) voi aiheuttaa nahan repimislujuuden heikkenemisen. Formaliinia voi käyttää pieniä määriä, mutta se ei tässä kuten ei liotuksessa ja pesussakaan sovellu arvoturkiksille sillä liian suurina määrinä se avaa karvan, jolloin karvan silkkimäisyys häviää. Piklauksessa, kuten ei parkituksessakaan kannata käyttää metalli-astioita, paitsi jos käytössä on haponkestävää metallia oleva astia. Muoviastiat ovat paitsi edullisia, myös helppoja pitää puhtaana. Parilla 40 - 50 litran muovisaavilla pärjää pienempien turkisten kanssa. Kumikäsineet ja silmäsuojat ovat myös tarpeelliset varusteet happojen kanssa työskennellessä.
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4. PARKITUSParkituksen tavoitteet Parkitus tuottaa nahalle seuraavat, parkituskriteereinä pidettävät ominaisuudet verrattuna parkitsemattomaan nahkaan:
Parkitusmenetelmiä on lukuisia ja nahan monet fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet muuttuvat eritavalla eri parkitusmenetelmien seurauksena. Ehdottomasti kestävin parkitus saadaan kromiparkituksella. Kaikki värjättävät nahat parkitaan teollisuudessa kromisuolojen avulla, jolloin saadaan nahoille riittävä värjäyslämpötilan (kutistumislämpö) kesto. Lue lisää Harrastajanahkurin Käsikirjasta. © Jouko Eskelinen 2005 Takaisin tekstin alkuun Kotisivulle
|